![]() ![]() I slept with someone in fall out boy and all I got was this stupid song written about me. » naimaton, vapaa Luonteeltaan aina valpas ilopilleri joka on aina valmis tekemään vaikka mitä maailman ihmeitä. Huumorintaju tällä tytöllä on kohdallaan, sekä sosiaaliset taidot ovat erittäin suuret ja laajat. Juttu kun ei tunnu ikinä loppuvan, sekä neiti on todella suorasanainen eikä edes välillä ajattele sitä mitä on juuri sanonut. Ei tarkotuksella loukkaa toisia ihmisiä, hieman sarkastinen muttei todellakaan ole tahalteen töykeä. Uskokaa kyllä mutt Roxanne Douglas on melko älykäs muttei näytä sitä aina, hänellä on myös todella hyvä laskupää sekä lukutaito vaikka pienenä kärsikin lievästä lukihäiriöstä. Tätä nuorukaista on melko helppo lähestyä, sillä on melko avoin luonteeltaan. Roxanne osaa myöntää omat virheensä ja on tahdikas ja kohtelias etenkin vanhempien henkilöiden seurassa. Sanotaan näin että Roxy on sellainen nainen joka ottaa elämästään kaiken irti, hän kyllä osaa kieltäytyä tyhmistä ideoista mutta on melko avoin kaikelle mitä ehdotetaan. Voi kyllä hän haluaa kokea kaiken laskuvarjohyppäämisen, bentsihyppy ja sukelluksen ja vaikka mitä. Kerran sitä eletään joten siitä pitää ottaa kaikki ilo irti. Välillä neiti kyllä tarvitsee rauhaa ja rauhallisuutta joka yleensä onnistuu omassa kotona kirjaa luetessa. Alkoholia ottaessa neidistä pursuaa normaaliakin enemmän energisyyttä ja puhe vain lisääntyy astetta enemmän. Pituudeltaan nainen on 165cm ja sen enempää hän ei tule edes kasvamaan, melko tummat hiukset ja vihreähköt silmät. Roxannella on todella kauniit kasvot ja tämä tyttö pukee aina parasta päälleen. Merkki vaatteet ovat tutut, mutta eihän hänellä ole varaa aina ostella monen tonnin vaatteita vaikka rakastaakin shoppailua. Häneltä ei löydy muita lävistyksiä paitsi korvista yhteensä 7 reikää, kolme oikealla ja neljä vasemmalla. Tatuointi löytyy oikealta puolelta yläselästä jossa on tatuoitu kaunis kukka jonka ympärillä on pari tripaalia. Kärsinyt pienenä lukihäiriöstä, mikä on kylläkin parantunut. Roxy on vasenkätinen, mutta osaa käyttää molempia käsiä yhtä hyvin. Harrastanut ratsastusta yli kymmenen vuotta, omistaa kaksi hevosta sekä kaksi koiraa. Käyttää alkoholia silloin tällöin, ei polta tupakkaa tai käytä aineita. Eikä ole ollut ikinä seksuaalisessa kanssakäymisessä. Kauniina kesäpäivänä kuului naistenklinikalla huokauksia ja ponnistuksia, raskas 10 tuntia loppui vasta kello 02.19 kun maailmaan putkahti kaunista kauniimpi tyttö vuonna 1990. Vanhemmat olivat todella ylpeitä todella kauniista ja syötävän suloisesta tyttärestään. Äiti oli nimeltään Rowena, se rahallinen ja hillitty luonteinen tummatukkainen nainen joka oli ammatiltaan fysioterapeutti. Isä oli kuuluisa ja haluttu plastiikkakirurgi Tristan Constantine Douglas joka vietti paljon aikaansa töissä. Roxanne on ollut aina eläinten ystävä ja on edelleen. Heillä oli tytön syntyessä pitkäkarvainen collie nimeltä Daesy josta Roxanne piti aivan älyttömästi. Tyttö oli oikea hulivili pienenä, aina oli juostava ja kiljuttava kämppää ympäri juostessa ja kohta katsottiin että pieni pipi oli tullut ja sitten parruttiin kuin viimeistä päivää. Koulun käyminen oli pari ekaa vuotta hankalaa, toisella luokalla tytölle todettiin lukihäiriö ja hänet siirrettiin pienluokalle jossa oli muita lukihäiriöstä kärsiviä ihmisiä ja huomattavasti pienempi luokka kuin normaali luokka, vain kymmenen oppilasta. Peruskoulu käytiin kunnialla, keskiarvoksi tuli sitten 8,8. Alkoholiin tyttö ei ollut koskenut vasta kuin vanhempiensa kuoltua, eli 16 vuotiaana. Sen jälkeen tyttö oli melkein tappamassa itseään mutta sitten hän sai isoäidiltään lahjaksi kaksi nuorta varsaa joista Roxanne sai projektin ja lopetti alkoholin käytön ja keskittyi näihin. Nuorukainenhan oli harrastanut ratsastusta lapsesta pitäen joten hän oli saanut parhaan lahjan isoäidiltään. Rakkaudessa tyttö on ehkä hieman riuhtunut, mutta hän jaksaa silti yrittää ja toivoo vielä löytävänsä jonkun kumppanin vierelleen. » Cyrano De Bergerac, "Berry" - kuva, kuva, ja kuva Yleisesti Berry on melko hyvin käyttäytyvä ja kiltti ori, jota vähän nuoremmatkin lapset uskaltavat käsitellä. Joistain orimaisista piirteistään huolimatta Berry seuraa tarhaajaansa kiltisti vähän löysemmänkin narun päässä ja riehuu vasta irti päästessään. Ketju kuitenkin aina leuanali talutettaessa. Matkalla oleville tammoille täytyy tietenkin jopa vähän huudella ja esittää, mutteivat onneksi hormonit pahasti laita orin päätä pyörälle. Berry olisi pikkulapsenkin harjattavissa, vaikka melko suuri osa ei orin lähelle uskallakaan tulla. Osaa olla nätisti hoitaessa niin karsinassa kuin pesarillakin. Jos ei muka meinaa jaksaa seisoa paikalla, on hieman komennettava. Harjata saa joka paikkaa, eikä ole mitenkään erityisen herkkä mistään. Jalat saa nousemaan erittäin rivakasti ja ne pysyvätkin itsestän ylhäällä ilman turhaa roikkumista. Ratsastaessa melko stressi pakkaus mikäli tuntematon ratsastaa, mutta tutun ja turvallisen ihmisen kanssa se toimii todella hienosti. Jalkoja herra on nostellut jo pienstä pitäen ja se on tälle herralle elämän tapa ratsastaessa. Koulua mennään hienosti ja kiltisti, esteet ovat välillä hieman pelottavia mutta kyllä se metriä jo pääsee. Maastossa hieman säikky joten tarvitsee kaverin mukaansa. » Pyro Thyme El Maxwell, "Max" - kuva, kuva ja kuva Pyro Theme El Maxwell on charmantti nuori mies, joka valloittaa jokaisen sydämen. Ori on hyvin näyttävä hevonen, korrekti ja sulava rakenteinen. Roxanne on käyttänyt tätä todella hienorakenteista oria näyttelyissä ja on saanut monia Champion palkintoja ja nyt viimeksi vuonna 08 Max valittiin varachampion oriksi. Perusluonteeltaan heiman äkkipikainen ja hätähousu, aina ei jaksaisi keskittyä ja joskus se on pelkkää turhaa häskäämistä. Tammojen keskuudessa pitää sitten niin esitellä, tanssahdella paikoillaan ja hirnua kimeällä äänellä. Max on osoitteutunut erinomaiseksi esteratsuksi, ponnua ja nopeutta löytyy mutta kouluratsastuskin sujuu oriilta hyvin. Lännenratsastustakin ollaan hieman kokeiltu mutta siitä on aikaa, herra on hyvin nopea liikkeinen ja saattaisi myös oikeasti onnistua Barrel racen voittajaksi. Max pitää ihmisitä jotka eivät häsellä kuten he itse ja myös hiljaisista ihmisistä.
» Jesper - 98', Sniper - 04' Kummatkin koirat ovat roduiltaan Dobermanneja. Jesper on vanhempi koira jonka luonne on aika rauhallinen, ennenhän herra oli kova vahtimaan ja kaikkea mutta nyt sitä lähinnä kiinostaa vaan lenkkeileminen ja nukkuminen. Mutta kyllä Jesper vain leikkii mikäli sen saa sille tuulelle, iloinenhan se on nähdessään muita ihmisiä. Oikein kiltti koira, ei ole ikinä purrut ketään ja tuskin tulee puremaankaan. Rakastaa herkkupaloja yli kaiken. Sniper on näistä koirista ehkä se villimpi heppu. Se ei ikinä kyllästy leikkimään ja on aika pöhkö pää välillä. Sniper kumminkin vieraiden ihmisten lähellä on varovainen ja ei anna helposti lähestyä. Saattaa myös puraista mikäli ei ole vielä hyväksynyt ihmistä. Todella kova vahtimaan, ja haukkumaan myös. Tämä herra rakasataa juoksennella vapaasti kotipihassa joka on aidattu isolle alueelle. Pelaajana toimii Matyno. (matyno@pretty-destiny.net). Kuvissa oleva henkilö ei liity yllä olevaan tekstiin millään lailla. |