Vanessa GER (VH-58685)
Kuvagalleriaanrautias ratsuponitamma, poniverta 50%, 146cm
s. 12.08.2008, estepainotteinen, re 120cm
kasvattaja Claudia Shiffer - GER, omistaja Painswick Ponies
täytti 4 vuotta 09.09.2008
ERJ sijoituksia 35, joista voittoja 4
Vanessa siirtyi meille Painswick poniesiin weeramin kautta, kun tällä itsellään ei ollut tammalle enää aikaa. Weeramin kanssa, upealuonteinen saksantuonti ehtikin jo kyntää kisoja jonkun verran, joten meillä oli sitten vain edessä tutustuminen ja sitten suoraan kilparadoille pomppimaan aina sadan kahdenkymmenen sentin luokissa asti. Itse olen ollut erittäin tyytyväinen tähän hankintaan ja kilpailumenestystä on tullut jo kehuttavasti. Kaunis ja hyväluonteinen tamma olisi varmasti monen neidin suosikki, kunhan siihen tutustuu lähemmin.
Yleisilmeeltään neiti on erittäin iloinen ja pirteä poni. Hoidettaessa seisoo nätisti paikoillaan, kunhan hoidetaan käytävällä ketjuissa. Karsinassa hoidettaessa ei pysy hetkeäkään paikoillaan, vaan pyörii ympyrää, eikä neitiä sen puolesta voi kiinni laittaa, ellei painetta saa tasoitettua kummallekin puolelle, mikä taas onnistuu helposti käytävälle otettaessa. Jos Vane joutuu karsinassa kiinni, sillä iskee paniikki, joten hoidettaessa käytävä on se paikka, missä on turvallisinta käsitellä. Vanessa antaa harjata hyvin joka puolelta, eikä pahemmin kutia. Pahempina päivinä saattaa ihan vain hoitajan kiusaksi kutista mahan alta, joten näinä päivinä parempi ottaa sieltä varovaisemmin. Kaviot nousevat helposti, ja tamma kannatteleekin niitä pääasiassa itse.
Suitsiessa heittää aluksi päätä kattoon, mutta kunhan sen nykäisee sieltä saman tien alas, sujuu hommat sitten helposti. Satulan kanssa ei ongelmia, muuta kuin satulavyötä kiristäessä, jolloin neiti aluksi saattaa hieman pullistella, mutta kyllästyy kuitenkin melko nopeasti ja antaa periksi.
Kentälle päästessä Vanessan olemus muuttuu saman tien; tamman pää nousee korkeammalle ja askeleista tulee lennokkaammat. Selkään noustessa on aina hyvä varmistaa että ponin ohjista on hyvä ote, jotta neiti ei lähde lampsimaan eteenpäin heti kun jalka on jalustimessa. Näin on nimittäin muutaman kerran käynyt ja sitähän on seurannut oman tasapainon menetys ja mätkähdys maahan. Suositeltavaa on siis pitää ohjat tiukasti kädessä. Kunhan alkuun on päästy selkään, Vanessa käyttäytyy oikein siivosti selästä käsin.
Tamma omaa erittäin lennokkaat askellajit, joissa on helppo istua. Laukannosto sujuu pelkästä jalan asennon muuttamisesta, joten sileällä ratsastus on äärimmäisen helppoa tällä neidillä. Tosin jos liian kauan väännetään koulua, tamma tylsistyy ja menettää kaiken intonsa, jota seuraa liuta sirkustemppuja. Koskaan ei kukaan ole tamman selästä temppuilun takia pudonnut, mutta ei sitä kukaan kauaa jaksa katsella.
Esteet ovat selvästi Vanessan intohimo ja tamma saa yllättävän energiaruiskun pelkästä esteiden näkemisestä. Oltiin sitten kotikentällä, johon on pystytetty muutama este tai oikein kilpakentällä. Tällä neidillä ei pahemmin ole ongelmia erikoisesteiden kanssa ja suurin osa eteen tulevista rakennelmista ylitetään helposti hyvällä ilmavaralla, joten esteet eivät tällä neidillä ole ongelmana, ehei, enemmän se vauhti radalla hankaloittaa. Vauhdistaan huolimatta tamma kuitenkin kuuntelee ratsastajaa ja pyrkii toteuttamaan tämän tahdon parhaansa mukaan, mutta kun sitä vauhtia kuitenkin on jopa hieman liikaa, niin joskus kurvit vetäytyvät melko pitkiksi ja esteelle joko tullaan erittäin vinoon, tai sitten valintaan jää ohimeno.
Jo kilpailualueelle saavuttaessa tamma aloittaa hermoilun. Trailerista ulos peruutettaessa tullaan vauhdilla steppaillen. Kun kerran ollaan trailerista ulos päästy, pääsee Vanessalta muutama iloinen hirnahdus tervehdykseksi muille kilpailuihin tulleille hevosille ja kaikki hajut haistellaan läpi. Usein tamman hermostus kuitenkin lauhtuu kun tätä talutellaan kilpailualueella ympäri. Silloin tällöin saattaa vielä muutama hermostunut hirnahdus kuulua eikä steppailustakaan päästä koskaan oikein kokonaan eroon, mutta myöhemmässä vaiheessa se kielii ainoastaan innostuksesta.
Lämmittelyssä neiti vetää vielä suhteellisen rauhallisesti, eikä verryttely esteissä ole mitään ongelmia. Kun verryttelyn jälkeen astellaan radalle, tamman askel jäykistyy ja steppailu lisääntyy. Heti lähtömerkin äännähdettyä, tamma singahtaa laukkaan eikä tiputa askellajia raviin ennen kun rata on suoritettu. Esteet ylittyvät usein oikein hyvällä ilmavaralla ja mitä korkeampia esteet ovat, sitä rauhallisemmin ja harkitummin Vanessa liikkuu.
Palkintojenjaossa sitten seistään nätisti ja otetaan palkinnot vastaan hörökorvin. Saa omistaja olla tästä nätistä tammasta kyllä todella ylpeä!
Sukutaulu
| i. Entschuldigung evm ruunikko ratsuponi 50%, 139cm |
ii. Piamaestro newforest |
iii. |
| iie. |
||
| ie. Katzenmars arabi |
iei. |
|
| iee. | ||
| e. Lustigan evm rautias ratsuponi 75%, 140cm |
ei. Fahrhab newforest |
eii. |
| eie. |
||
| ee. Kulding ratsuponi 50% (ox x nf) |
eei. |
|
| eee. |
Jälkeläiset
Vanni tulee siitoskäyttöön kunhan se on ensin täyttänyt 5 vuotta ja kalenterissa ~10 sijoitusta.
Vanni ottaa vastaan oreja jotka ovat:
rodultaan (virtuaalisen) ratsuponin jalostukseen hyväksyttyjä
suvultaan EVM
| 16.05.2009 | orii Caliméro Shreed | i. Coufields Jigger | omistaja Muruzbu |
| 03.08.2009 | tamma Shopaholic Pain | i. Tim Tornado | omistaja weeram |
| 06.01.2009 | t. Elvira Shreed | i. Amalgam | omistaja ronya |
Kilpailumenestys
Huom! Esillä vain sijoitukset.
ERJ 35 sijoitusta, joista 4 voittoa
| 16.01.2009 | Rowea | 110cm | 7/60 |
| 16.01.2009 | Jewel Ponies | 120cm | 2/34 |
| 17.01.2009 | Jewel Ponies | 100cm | 4/46 |
| 18.01.2009 | Jewel Ponies | 100cm | 3/46 |
| 06.02.2009 | Forwice | 120cm | 5/40 |
| 06.02.2009 | Cecilie Riders | 110-120cm | 1/50 |
| 07.02.2009 | Cecilie Riders | 110-120cm | 2/50 |
| 13.05.2009 | Jewel Ponies | 120cm | 4/23 |
| 16.05.2009 | Jewel Ponies | 120cm | 4/24 |
| 03.06.2009 | Gräslund | 110cm | 2/30 |
| 04.06.2009 | Viehättävä | 100cm | 6/50 |
| 05.06.2009 | Gräslund | 110cm | 1/30 |
| 05.06.2009 | Viehättävä | 100cm | 3/50 |
| 07.06.2009 | Viehättävä | 100cm | 6/50 |
| 07.06.2009 | Viehättävä | 120cm | 4/50 |
| 01.07.2009 | DIF | 120cm | 2/30 |
| 12.07.2009 | Svärjade | 100cm | 4/50 |
| 13.07.2009 | Svärjade | 110cm | 1/50 |
| 14.07.2009 | Svärjade | 100cm | 5/50 |
| 15.07.2009 | Svärjade | 100cm | 6/50 |
| 08.08.2009 | Reeyah | 100cm | 7/80 |
| 08.08.2009 | Reeyah | 120cm | 3/80 |
| 04.09.2009 | Gräslund | 110cm | 3/50 |
| 10.09.2009 | Reeyah | 100cm | 4/50 |
| 11.09.2009 | Reeyah | 100cm | 2/50 |
| 15.09.2009 | 120cm | 120cm | 5/50 |
| 17.05.2009 | Naturael | 100cm | 1/100 |
| 20.09.2009 | Naturael | 110cm | 4/100 |
| 18.09.2009 | Reeyah | 100cm | 5/50 |
| 19.09.2009 | Reeyah | 100cm | 7/50 |
| 20.09.2009 | Reeyah | 120cm | 6/50 |
| 21.09.2009 | Reeyah | 110cm | 5/50 |
| 22.10.2009 | Reeyah | 100cm | 3/50 |
| 23.10.2009 | Reeyah | 120cm | 3/50 |
| 25.10.2009 | Reeyah | 120cm | 4/50 |
Valmennukset
Estevalmennus 5.8.2009 - askeleet ja vauhti, valmentajana Aurora
Vanessa-neiti vaikutti varsin eloisalta ja vauhdikkaalta ponilta heti alkutunnista lähtien. Se ei olisi millään malttanut keskittyä tylsiin alkuverryttelyihin sileällä, kun kentän toisella puolen odottivat huomattavasti houkuttelevammat esteet.
Tämän tunnin tarkoituksena oli keskittyä askeleiden sovitukseen sekä vauhdin kontrolloimiseen, mitä lähdimmekin ensi alkuun harjoittelemaan kuuden esteen jumppasarjalla. Sarja oli rakennettu in and out-tyyliseksi, eli hyppyjen väliin ei jäänyt yhtään askelta vaan uusi hyppy lähti heti edellisen laskeuduttua. Ensimmäisellä kerralla lähestyitte hieman turhankin lujaa, ja jouduit pidättämään Vanea melko ronskisti keskellä sarjaa. Lopputuloksena oli neljän viimeisen esteen putoaminen, mutta yritit joka tapauksessa hyvin korjata tilannetta. Uudella yrittämällä tempo oli jo paremmin kohdallaan, ja kaikki esteet ylittyivät puhtaasti ilman suurempia ongelmia. Tulitte jumppasarjaa muutamaan kertaan molempiin suuntiin, ja tammasta huomasi selvästi, miten askellus parani ja lennokkuus lisääntyi entisestään. Loppuun tulitte vielä matalahkoa kolmen esteen sarjaa, jossa esteiden väliin jäi yksi laukka-askel. Tässä harjoituksessa jouduit keskittymään vauhdin kontrolloimiseen huomattavasti enemmän, sillä liian hidas tai lujaa tullut lähestyminen ensimmäiselle osalle vaikeutti huomattavasti kahden jälkimmäisen osan hyppäämistä. Muutaman pudotuksen, kiellon ja toki myös onnistumisen jälkeen sarja alkoi sujua kuin vanhoilta tekijöiltä, ja olimme selvästi kaikki kolme tyytyväisiä lopputulokseen, hienoa !
Estevalmennus 6.8.2009 - tiet ja lähestymiset, valmentajana Aurora
Tämän päiväisen valmennuksen ideana oli harjoitella erilaisia teitä esteille sekä normaalia tiukempia, niin sanottuja uusintaratakäännöksiä. Aloititte tulemalla kahta estettä kaarevalla uralla. Tämä osoittautui odotettua hankalammaksi, sillä tamma olisi mieluummin jatkanut ensimmäiseltä osalta suoraan eteenpäin, kuin kaartanut seuraavalle osalle. Tämän vuoksi nähtiinkin muutama ohiratsastus, mutta pian ongelma alkoi hälvetä, kun ratsastit ensimmäiselle osalle hieman vinosti, kuin jo valmiiksi kaartaen kakkososaa kohti. Poni tuntui hoksaavan, mitä harjoituksessa haettiin ja lopulta sait ratsastettua hyvät, suorat lähestymiset molemmille esteille.
Käännösharjoitukset tuntuivat olevan Vanessan mielestä huomattavasti hauskempia kuin kiemuraisten teiden koikkelehtiminen. Rakensin teille viiden esteen radan, jossa jokaiselle esteelle pystyi valitsemaan joko pidemmän, laajemman tien tai vaihtoehtoisesti kääntämään nopean käännöksen lyhyellä lähestymisellä. Aloitit hieman pidemmillä teillä, mutta ponin notkistuessa entisestään pystyit lopuksi lähestymään jokaiselle esteelle melko tiukalla käännöksellä. Tässä tammassa on selvästi ainesta tekemään nopeita suorituksia uusintaradoilla, vauhdista homma ei ainakaan jää kiinni !
Estevalmennus 7.8.2009 - luonnonesteitä, valmentajana Aurora
Tallin läheisyydessa sijaitsee mukavan kokoinen, tasainen niittypalsta, jonne olin aiemmin käynyt rakentamassa muutaman luonnonesteen. Suorititte alkuverryttelyt kentällä, ja tamma tuntui huomattavasti aiempia kertoja tahmeammalta. Sait pyytää sitä vähän väliä käyttämään takapäätään paremmin ja liikkumaan energisemmin eteen. Saatuasi ponin kohtalaiseen vireeseen ja liikkumaan suhteellisen letkeästi, ohjasin teidät niitylle. Harjoitus ei ilmeisesti olisi voinut sattua sopivammalle päivälle - Vanessasta tuli kuin eri poni, kun se näki muutamat kokoamani esteet.
Aloititte hypyt noin 60 sentin korkuisella esteellä, joka oikeasti oli sopivasti niityn laitaan lojumaan jätetty puun runko. Tamma hyppäsi hyvällä ilmavaralla, eikä ollut pelkoa siitä, että se olisi onnistunut kompuroimaan itsensä nurin kiinteällä tukilla.
Seuraavana vuorossa oli muutamasta kapeasta puunrungosta ja puisista vanhoista estetolpista rakennettu okseri, jota poni hieman vierasti aluksi. Ensimmäinen lähestyminen päättyi kieltäytymiseen, mutta annettuasi ponin haistella ja katsella estettä hetken, se ilmeisesti päätti, ettei sitä tarvitse pelätä. Okseri ylittyi toisella yrittämällä puhtaasti ja hyvällä tyylillä. Kolmannen, lähinnä risuista kootun esteen poni ylitti myöskin komealla ilmavaralla - normaaliesteitä kiinteämpi muoto ilmeisesti sai osakseen kunnioitusta ja tamma varmisti näin, että loikka riittäisi yli asti, eivätkä kaviot jäisi kiinni mihinkään.
Loppujäähdyttelyt pääsitte tekemään niityn "toisella puoliskolla", ja tamma tuntui todella rentoutuvan venyttäen kaulaansa ja koko kroppaansa. Yleisesti ottaen todella kyvykäs ja miellyttävän oloinen poni. Onnea ja menestystä kilparadoille !
Estevalmennus 21.11.2009 - lähestymiset ja tempo, valmentajana joksuQ
Väänsitte lämmittelyksi parit koulukiemurat, voltteja ja väistöjä paljon. Teit myös kiemurauria, ja vähitellen aloit lämmitellä Vanessaa ravissa. Teit hieman askeleenpidennyksiä, ja testasit kokoajan oliko tamma kuulolla. Muutamien laukkaympyröiden jälkeen kokosin pienen innarin, korkeudeltaan 70cm. Tulitte sen parikertaa ravilähestymisellä, ja huomasin että tamma sai uutta puhtia esteet nähdessään. Parin ravihypyn jälkeen nostit laukan vasta suoristamisen jälkeen, ja tulitte innarin siten, että väleihin mahtui yksi laukka. Vanessa alkoi kiihtyä, mutta kuunteli kuitenkin pidätteitäsi. Pääsit hyppyihin hyvin mukaan, ja esteet näyttivät olevan lastenleikkiä pippuriselle tammalle. Ravasitte ja kävelitte senaikaa kun pystytin pienen sarjan. Otit käynnin kautta laukan ja hyppäsit 80cm korkuisen radan, erityisesti käskin tehdä kunnon lähestymiset ja hyvät tiet. Vanessa koitti kiihdyttää, mutta otit heti pidätteen. Rata sujui hyvin, ja korotin esteitä hieman. Nyt se oli 100cm. Käskin pitää hyvän vauhdin koko radan aikana, ettei tulisi kertaakaan temmonvaihdoksia nopeasta hitaaseen, mutta heti ensimmäisen hypyn jälkeen Vanessa kurvasi kauniisti toisen esteen ohi. Vauhtia oli liikaa, joten seuraavaksi tulit ravilähestymisellä kaksi ensimmäistä estettä. Nyt tamma kuunteli ja rata sujui hyvin, ilman sen kummempia vauhdinmuutoksia. Kasasin radan pois ja kävelitte sillävälin. Ikäänkuin rentoutumisen vuoksi laitoin pari erikoisestettä joita saitte hypätä melkolailla vapaasti. Ne olivatkin korkeudeltaan 110-120cm, ja sujuivat Vanessalta hyvin lennokkaasti.
Kuvagalleria




VANESSA GER ON VIRTUAALIHEVONEN