Talliesittely

Painswickin kartano koostuu kolmesta eri rakennuksesta. Ensimmäinen ja varmasti näyttävin kohde on itse kartanorakennus, joka kohoaa upean valkoisena pienellä kukkulalla. Kartanon etupihan kiertää hevosenkengänmuotoinen ajotie, jonka keskelle on rakennettu kookas vesisuihkulähde. Sisältä kartano on sisustettu vanhanaikaisesti, ottaen mallia vanhoista kuvista, joita kartanosta on joskus otettu.

Kun lähtee kävelemään hevosenkenkää kartanolta alaspäin, saapuu muutaman kymmenen metrin päästä tallipihaan, jota reunustaa kaksi valkoiseksi maalattua tallia. Toinen talleista on astetta pienempi ja tarkoitettu oritalliksi. Tästä tallista löytyy kahdeksan karsinan lisäksi pesukarsina, satula- ja rehuhuone sekä eristetympi sairaskarsina. Oritallin toisessa kerroksessa löytyy vanhoja varusteita, kärryjä sun muita, jotka on poistettu käytöstä. Muutamat kärryt on tarkoitus vielä kunnostaa ja ottaa käyttöön poneillemme.

Oritallin vieressä sijaitsee isompi tammatalli, johon mahtuu kaikenkaikkiaan kaksikymmentä ponia. Tammatallista löytyy tallitoimistomme, satula- ja rehuhuone sekä varsomis- ja pesukarsinat. Tallin yläsillä on heinävarastomme, joka täytetään omilla heinillä.

Karsinoiden alustana käytämme ensin turvetta, jonka päällä vielä reilusti puruja. Karsinat on rakennettu mahdollisimman hevosystävällisiksi ja niistä jokaisesta löytyy kauralaari sekä automaattinen juomavesiastia. Myös suolakivelle on asetettu erikseen oma kiinnikealusta. Jokaisesta karsinasta on ulospäin viettävät ikkunat, jotka on varustettu kaltereilla, ettei ponit satuta itseään rikkoen ikkunaa. Satulahuoneesta löytyy jokaiselle ponille omat varusteet, tietysti niille merkityiltä paikoilta. Hyllystä löytyy myös ponin oma kori, josta löytää harjat ja muut pienemmät tavarat. Satulahuoneesta pääsee myös erilliseen huoneeseen, jossa säilytetään ponien loimia ja jota käytetään myös kuivaushuoneena.


kartanokuvan © Tijuana

Tiluksilta löytyy myös kolme suurta laidunta, joita käytetään ainoastaan kesäisin. Yksi laitumista on muita hieman isompi, ja siellä pidämme oriit. Oreistamme se, joka on kaikkein korkeimmalla nokkimisjärjestyksessä, laitetaan pitämään huolta tammoista. Laitumet on aidattu jykevällä valkoiseksi maalatulla puulla ja kulpaukset on pyöristetty niin, ettei ponit pääse satuttamaan itseään niihin. Talvisin käytössämme on kahdeksantoista suurta tarhaa, joihin jokaiseen mahtuu kaksi ponia. Tästä riippumatta ponit tarhailee erinäisissä vuoroissa, niin että jokainen saa koko tarhan itselleen.