Tervetuloa!
SIVUILLA ULKOASUNVAIHDOS! Kaikki sivut eivät välttämättä toimi täysin oikein.
Joskus kauan aikaa sitten, saattoi nykyisen Painswick Poniesin tilojen kohdalla nähdä upean aatelisten tallin, jonka vehreillä laitumilla käyskenteli toinen toistaan upeampia puoliverisiä. Nämä kaikki joutuivat kuitenkin kadotukseen kun tuli lama ja vaikeudet. Nykyään Painswickin kartano on kunnostettu ja suurilla laitumilla käyskentelee lauma pienempiä kaviokkaita. Perittyäni kartanon isoisältäni, kunnostin sen ja siirsin muutaman ratsuponini asustelemaan talliin. Kun tilat oli lopulta täysin uudistetut, alkoi talliin tupsahdella lisää poneja, ja loppujenlopuksi Painswickin kartanosta kehittyi Painswick Ponies, virtuaalinen ratsuponisiittola. Jonkin ajan kuluttua kiinnostukseni welshponeja kohtaan kasvoi, ja päätin ottaa pienen lauman näitäkin otuskia talliin. Welshponeista saisin myös osan hieman sirompaa ja pienempää verta ratsuponijalostukseenkin. Lopulta Painswick Poniesiin muutti kaksi welsh A sektion tammaa, Florrie Dawn ja Ithel Cliché, jotka aloittivat welshkannan kasvatuksen. Tammojen seuraksi ollaan hankkimassa myös muutamaa B sektion edustajaa. Täten Painswick Ponies ei enä olekaan pelkkä ratsuponisiittola, vaan Ponies-nimikkeen mukaan kolmea eri ponirotua, ratsuponeja sekä welsh A ja B sektion poneja kasvattava siittola!
Tallistamme löytyy poneja moneen lähtöön. Löytyy suurta, pientä, vaaleeta, tummaa, ponivoimaa lähes jokaiseen makuun. Ratsuponi on aina ollut omaa sydäntäni lähellä ja kun vihdoin sain rahkeet alkaa kasvattaa kyseistä rotua, päätin repäistä oikein kunnolla. Talliin saimmekin sitten oikein oivan lauman noita pieniä suorituskykyisiä poneja, joille jokaiselle löytyy omat upeat tilat kasvaa ja kehittyä. Welshponitkin ovat sopeutuneet hyvin ratsuponieni joukkoon, vaikka niitä löytyykin puolia pienempi lauma. Pääasiassa tallistamme löytyy estepainotteisia kilpaponeja, mutta joukkoomme on saatu mahdutettua myös jokunen yleispainotteinen sekä koulupainotteinenkin koni.
Itse kartanoon ja sitä ympäröiviin tiloihin pääset tutustumaan klikkaamalla Esittely-linkkiä. Sivuilta löytyy häikäiseviä kuvia, joita katselemalla saatte varmasti helpommin käsityksen kartanosta. Myös loput tarvittavat tiedot löydät niitä kuvaavien linkkien takaa, jos kuitenkin jotain jäi epäselväksi, voit toki ottaa yhteyttä meihin sähköpostilla.
Päivityksiä
Sellainentai ?.5.2010
T�n��n p��tinkin sitten ottaa projektikseni ulkoasunvaihdoksen, ja samalla muutin hieman hevosten ulkoasun ulkomuotoa. Kuvat siirtyiv�t sivulla yl�s ja perustiedot talletettiin erilliseen taulukkoon. Muutamalle uudellekin hevoselle tein sivut. Muun muassa talliin muutti nyt Kelmin Teddy ja Painswick Siobhan/Paloma... (lue lis�� t��lt�)

Yhteistyössä: 