HEAD>

R.I.P Chanboise Enough CTN - VH-36140
Yleisesti Simo on melko hyvin käyttäytyvä ja kiltti ori, jota vähän nuoremmatkin lapset uskaltavat käsitellä. Joistain orimaisista piirteistään huolimatta Simo seuraa tarhaajaansa kiltisti vähän löysemmänkin narun päässä ja riehuu vasta irti päästessään. Ketju kuitenkin aina leuanali talutettaessa. Matkalla oleville tammoille täytyy tietenkin vähän huudella ja esittää, mutteivat onneksi hormonit pahasti laita orin päätä pyörälle. Simo olisi pikkulapsenkin harjattavissa, vaikka melko suuri osa ei orin lähelle uskallakaan tulla. Osaa olla nätisti hoitaessa niin karsinassa kuin pesarillakin. Jos ei muka meinaa jaksaa seisoa paikalla, on hieman komennettava. Harjata saa joka paikkaa, eikä ole mitenkään erityisen herkkä mistään. Jalat saa nousemaan erittäin rivakasti ja ne pysyvätkin itsestän ylhäällä ilman turhaa roikkumista. Varusteet saa orin päälle nopeasti ja helposti. Ei pistä oikeastaan missään turhaan hanttiin. Ratsuna ori on herkkä ja kuumahko sekä toimii erittäin hyvin, jos ratsastaja osaa asiansa. Ei siis aivan pikkulasten peli ole tämä kapistus. Esteratsuna Simo kumminkin on ylivoimaisesti paras. Orilla on hyvä hyppytyyli ja hyvä kapasiteetti näinkin pieneksi oriksi. Harvoin Simon saa kieltämään mitään estettä, mutta jos ratsastaja tuo epävarmana orin huonoon kohtaan, ei se väkisin itseään siitä ylitse punge. Ratsastajan siis oltava luottavaisin mielin mukana, niin ori kyllä pelastaa myös monta tilannetta. Mikään erikoisempi estetekkään ei tuota ongelmia. Hyvin huonoina päivinä se saattaa heittää ihan ranttaliksi ja pososttaa vain pää pystyssä tekemättä mitään mitä pyydetään. Onneksi tälläisiä päiviä tulee harvoin ja silloin kun se tulee, ei auta muu kuin siirtyä juoksutuksen puolelle. Koulukiemurat sujuu simolla sitten vähän heikommin mutta kyllä se taipuu todella hyvin helppoon A'han asti. Maastossa on kiltisti niin yksin kuin isommassakin ryhmässä. Kisoissa simo on hieman jännittynyt ja tepastelee levottomasti hirnuen muille hevosille. Saattaa vahingossa astua hoitajansakin varpaille pyöriessään, kun ei niitä ollenkaan huomaa. Kun saadaan ratsastaja selkään ja päästään verryttelemään niin simo rauhoittuu ja päästään keskittymään tulevaan suoritukseen. Suoritus on yleensä aina tasaisen varmasti tehty, vaikka vauhtia löytyykin välillä hurjaan asti. Varsinkin uusinnassa ori saa melkein lentämään penninpäällä kääntymisien välissä. Suorituksen aikana ei ikinä anna minkään muun asian häiritä keskittymistään, sen sijaan sitten kun se on loppu, alkaa mieletön huutaminen. Simo kun vain haluaa, että huomataan miten hienosti hän on mennyt. Se on hyvä lastata niin koppiin kuin autoonkin. Kävelee perässä, kun itsevarmana vie simon sinne. Kyllähän ori koittaa kokematonta ja hieman arkaa aina vähän höynäyttää, mutta ei auta olla kuin kovana ja päättää että muita vaihtoehtoja ei vain ole. Matkustaa mielellään kummassa pelissä vain, eikä matka seuralla juuri ole väliä. Vieressä voi olla niin tamma, ruuna kuin toinen orikin. Kengittäjän kanssa se tulee hyvin juttuun. Ikinä ei oikeastaan mitään sen suurempaa ongelmaa ole. Ori pitää jalat nätisti ylhäällä niin kauan kuin ikinä vaaditaankin ja osaa kärsivällisesti odottaa sen aikaa, kun kengiä taotaan, tms. Useinmiten tästä hommasta päästäänkin melko nopeasti eroon ja se pääsee sitten muihin päivänsä puuhiin. Eläinlääkäriin ville suhtautuu tietyllä varauksella. Muuten joka paikkaa saa tutkia, mutta jalkoväli on herkkä paikka. Sinne kun ei sovi ihan miten vain mennä sörkkimään sukukalleuksia. Lääkkeet syö yleensä oikein mielellään, kun sekaan sekoittaa jotain herkkua. Pistäminenkin on yksinkertainen toimenpide simon kanssa ja se käy aina todella helposti. Raspaus sen sijaan tulee suorittaa pakkopilttuussa ja lievässä rauhoituksessa tai simo pistää niin kovin hanttiin ettei mikään enään onnistu.
|
|
Simon isä on todella komea Shooting Jeweler, joka on syntynyt saksassa. Ponihan oli todella kova nimi tuollapäin ja kisannut todella aktiivisesti jopa kansallisilla tasoilla. Jälkeläisiä tuolla hevosella oli peräti 5 kappaletta, joista monet ovat menestyneet. Kumminkin ori kuoli 11.11.2007.
Emä taas on Cranberry's Amaryl joka on vielä elossa, tämä herttainen tamma on jättänyt jälkeensä kolme komeaa jälkeläistä. Tamma on säkäkorkeudeltaan 146cm ja koulutustasoltaan helposta b'stä 90cm. Aamu onkin kilpaillut jonkin verran ja ihan menestynyt kaveri myös.
Isän Isä on Dikider Stor, joka on hieno todella vaaleahko new forest ori joka on kumminkin jo lopetettu. Tämä ori oli painoitukseltaan estepainoitteinen ja myös menestynyt kaveri. Säkää löytyi jopa 148cm eli melko korkea poni. Dikider Stor on myös kierrellyt näyttelyitä ja menestynyt myös niissä hyvin.
Isän emä, Yvon, on rauhallinen kaveri joka on lähinnä ollut vain siitos ja harrastehevosena pienen jalkavian takia. Tämä Neiti on vielä hengissä mutta eläkkeellä toisin. Varsojahan löytyy 9 kpl ja onhan tälläkin tammalla kisailtu hieman esteitä.
Emän isä, Nerian Burney aka Pertti on säkäkorkeudeltaa 141cm, eli hieman pienempi herra. Koulutustaso kumminkin on jo 130cm eli tällä ponilla on todellakin sitä ponnua korkeallekkin. Pertti on seitsämän vuotias, kaveri ja jälkeläisiä löytyy.
Emän emä, Ornamental Palace GER, on kuvan kaunis tamma, joka on painoitukseltaan yleisratsu. Kilpailuja on tultu kisailtua sekä jälkeläisiä on yksikappale. Tämä neiti on säkäkorkeudeltaan 146cm.
Jälkeläiset eli tulevaisuuden lupauksetChanboise Enough CTN on käytössä jalostuksessa, ori on käytössä vain ja ainoastaan newforestjalostukseen. Simo ottaa vastaan newforesttammoja jotka menestyvät kilpailu-urallaan eikä vain ole läheisen ratsastuskoulun tuntiköpötteliä mutta muitakin saa ehdotella. Tästä siis hyvä rakenteinen ja luonteinen ori astumaan jopa ulkopuolisia tammoja maailmoilla. Jälkeläisistä pyritään kasvattamaan ainakin yleislaatuarvoisia kavereita.
Hinnasto: Astutusmaksu 250 vEUR + alv,
Varsamaksu 1100 e
* 01.01.2008 nf-o. SS Jaywalker, (e. SS Quetzalcoat)
* 01.01.2009 nf-t Evildoing S4, (e. Maribell Naw)
* 19.01.2009 nf-t Adrianna VIL, (e. Ëlwing ÉA)
Kilpailu-ura vasta aluillaan
|
ERJ - sijoituksia 39.
|
|
Tähtiponin kuvagalleria !
|
Kaiken materiaalien kopiointi kielletty sakkojen uhalla!
|
Kuvaajana ei ole halunnut mainita nimeään kuviin on kysytty lupa, luvaton kopioiminen kiellettyä sakkojen uhalla. Kaikki teksti on Matyno.'n käsialaa. Kaikki yllä olevan kopioiminen on kiellettyä. Sivuilla oleva hevonen ei liity millään tavalla yllä olevaan tekstiin.
virtuaalihevonen / a sim-game horse