02.03.2006 - Tänään oli päivä kun Kiss me Katella eli roryn emällä oli ultra ja siellä todettiin olevan pienen poni alku. Tamma oli astutettu orilla Kingston Concert ja olin siis tilannut tuosta yhdistelmästä varsan itselleni.
14.01.2007 - Aamulla kuuden aikaa soi puhelin että Kiss me Kate oli varsonut varsan jonka olin varannut tammalta. Lähdin tietysti heti katsomaan minkälainen kaveri siellä oli ja talliin päästyäni vastassa oli maailman suloisin ori varsa. Ori nimettiin Kingston Roryksi, ja se oli rohkea pieni varsa joka yritti tehdä tuttavuutta mutta oli kumminkin emänsä lähellä. Tiesin että tästä tulisi erittäin heino tapaus, ja olisin valmis panostamaan tähän varsaan paljon.
15.04.2007 - Rory täytti vuoden riimu pysyy nykyään päässä hyvin, kokeilimme myös suitsia päähän ja aivan ongelmitta. mm. osaa nostaa kaviot, väistää, satulaa ollaan kokeiltu ja taluttamista sun muuta perusasioita olemme kokeilleet.
17.10.2007 - Rory täytti jo 14pv kolme mutta tänään kokeilimme jo selkään nousua. Hienostihan se oli vaikka ori katsoi silmät pyöreänä että mitä hittoa tämä merkitsee mutta kaikin puolin se meni hyvin. Ei ongelmia, todella hienoa edistymistä.
14.04.2008 - Ori on nyt peruskoulutettu, ja pian alamme käymään ensimmäisissä kisoissa mutta otetaan nyt ihan rauhallisesti aluksi. Päiväkerrallaan ettei ori ala stressaamaan, mutta tästä tulee varmasti jotain todella hienoa.
10.05.2008 - Ensimmäiset estekisat, jotka järjestivät Palapeli ja toimin itse selässä. Sijoituimme toiseksi ja luokassa oli 35 ratsukkoa. HIENOA!
01.06.2008 - Rory pääsi laitumelle, ei ole kumminkaan yötäpäivää vaan yöt sisällä. Kilpailuminen silti jatkuu, eli ei kesäloma vaan treenausta, treenausta ja vielä kerran treenausta. Herra on sijoittunut jo 13 kilpailussa ja kaikki on ollut estekisoja. Tavoitteena YLA- ja ERJ-laatuarvostelut ja jälkelä pian otetaan ensimmäiset tammat vastaan.
01.01.2009 - Rory sai ensimmäisen jälkeläisen Jack Sparrow S4, jonka emä on Miss Barfish.
22.01.2009 - Toinen jälkeläinen syntyi joka sai nimekseen Dexter Leam Pondi, emänä Larkspur Shiny.
08.04.2009 - Taas olimme kilpailuissa ja voitto tuli! Ei mikään turha poni ole, ja hyvää vauhtia tosiaan kehittynyt. Odotamme innolla myös sitä kuinka jälkeläiset menestyvät. Hienoa Rory, ole paras ja sijoituksia on tällä hetkellä 31 kappaletta!
01.05.2009 - Koulutuuppaamista! Rory on aivan mahti ratsastaa. Valmennuksissa olemme jo käyneet mutta ne löytyvät orin valmennus kalenterista. Oli alussa hieman tönkkö mutta veryttelyn jälkeen se alkoi taas sujua loistavasti.
06.07.2009 - ohhooh, 45 sijoitusta tällä hetkellä!
24.11.2008 valmennuksen piti : Sami "Rory käyttäytyi todella hyvin maneesissa vaikka sielä oli kolme muuta räsävilliä. Rory näytti keskittyvän tehtäviin mitä annettiin, eikä rupenut sähläämään missään vaiheessa. Alkuveryttelyssä se meni mukavan rennosti, ja orihan kulki kauniissa muodossa koko ajan. Veryttelyesteelle se meni mukavassa vauhdissa ja hyppäsi isosti, mutta ratsastaja pysyi hyvin selässä. Ori näytti käyttävän hypyissään selkää hyvin, ja muuten takapäätään se käytti melkein aina. Sarjalla oli hieman vaikeuksia, ennen estettä vauhti alkoi tippua mutta yli mentiin niin että puomit kolisivat. Kumminkin uudella yrityksellä tempo oli paljon parempi ja esteillä ori edistyi koko ajan. Se hyppäsi ja jätti kivoja ilmavaroja vain sen takia ettei puomit enään tippuilisi. Rataa hypätessä rory meni ihmeen lepposesti mutta vauhtia kyllä löytyi. Mm. tulevaisuudessa sarjojen harjottelua lisää, lyhyesti valmennus meni erittäin hyvin teidän osalta"
01.12.2008 valmennuksen piti : Chenney - leikkikisa 1/3 "Ensimmäinen asia jonka ratsukosta voi sanoa on yhteistyö. Rory näytti tulevan itse ratsatajan kanssa hyvin toimeen, se totteli ratsastajaa kuin koira omistajaansa. Rory meni alussa tosi rennosti ja kulki ehkä vähän liiankin hyvin ratsastajan alla. Ravipuomeilla ei ollut mitään ongelmia, eikä millään muilla puomiharjoituksilla. Veryttely este oli aluksi hieman pienempi ja esteelle lähestyeessä ori oli sitä mieltä että este oli liian pieni niin mitä sitä turhaa sitten jalkoja nostella. Ratsastaja sai kumminkin hyvin orin hallintaansa ja esteelle lähestyttiin uudellen paremmassa temmossa ja rory suostui tällä kertaa nostaa jalkojaan. Sarjalla ratsukko meni hienosti, se näytti pitävän hieman korkeammasta sarjan toisesta osuudesta joka ylitettiin kivalla loikalla. Radalla ratsukko meni mukavaa vauhtia, mutta ratsastaja voisi varoa suusta nykimistä nimittän rory otti sarjan jälkeen hieman nokkiinsa siitä ja päätti sitten vähän pukitella mutta ratsastaja pysyi onneksi selässä. Leikki kisassa poni kääntyi kaarteissa kuin pennin päällä, ja hyppi esteiden yli huolellisesti mutta nopeasti. He sijoittuivat ensimmäiseksi kisassa, ja palkintona oli hyvä mieli. Tulevaisuudessa harjoitelkaa ratsastajan myötäystä ja pieniäkin esteitä olisi ihan hyvä mennä joskus oikein kunnolla niin että rory alkaisi sellaisiakin menemään kunnolla"
24.12.2008 valmennuksen piti : Chenney "Ratsukko tuli pirteän näköisenä maneesiin ja mökö tepasteli reippaan näköisenä uraa pitkin. Korvat menivät vaikka mihin suuntaan ja sen katse kiersi maneesissa ja muissa hevosissa kunnes ratsastaja alkoi kerätä ohjia käsiin. Rory alkoi keskittyä ja veryttelyssä se kulki mukavan reippaasti ja rennosti. Ratsukolla ei ollut mitään ongelmia ravipuomiharjoituksien kanssa ja askeleet sopivat hyvin väleihin. Se lähestyi reippaassa laukassa veryttely estettä kohti ja hyppäsi erikoisella tyylillä yli. Rory näytti pitävän hommastaan ja meni juuri niinkuin ratsastaja tahtoi. Kumminkin sarjalla oli erimielisyyksiä sen takia kun ratsastaja jäi hypystä jälkeen ja jäi vetämään suuhun joten ori kieltäytyi sarjan toisella osuudella. Sarja hypättiin uudelleen heti perää ja ratsastaja paransi huomattavasti myötäystään esteen päällä ja oli hyvin hypyissä mukana. Rory sai kunnon taputukset kaulalle hyvästä suorituksesta. Radalla ollessaan rory näytti olevan kun kilparadalla. Tiet olivat tiukat ja vauhti nopea, esteet ylitettiin korkeilla hypyillä ja ei tullut kertaakaan tiputuksia."
05.02.2009 valmennuksen piti : rossu. "Maneesiin saapui rauhallinen kaksikko, vaikka ori oli kyseessä oli kyseinen poni rauhallinen. Alussa se kulki hyvin rennosti eikä ollut mitään ongelmia, ravipuomiharjoituksilla jalat menivät oikein kuten myös laukkapuomeillakin askeleet sopivat hyvin. Ratsastaja teki valmentajan ohjeet rauhallisella miehellä joten hevonenkin toimi hyvin alla. Sarjalla tällä ratsukolla oli hieman vaikeuksia. Askeleet olivat aina vähän liian pitkät tai sitten lyhyet jolloin roryn piti ottaa sittenkin vielä yksi askel sarjan välillä jolloin ratsastaja jäi hypyssä jälkeen. Sarjan toinen osuus tippui taas vähän välia, joten päätimme että ratsukko tulee sen yhdellä laukkaaskeleella joten tahdin piti olla nopeampaa. Ja kun oikea tahti löytyi alkoi sarjakin sujua hyvin mielin, pudotuksia ei enään näkynyt tai kuulunut. Radalla he etenivät hyvin rauhallisesti, rory malttoi odottaa hyppyä ja ratsastaja yrtti parhaimman mukaan olla yhtärauhallinen kun hevonen."
08.07.2009 valmennuksen piti : Diamonte "Orisi asteli kentälle päätään heitellen, ja hauskasti kujeillen. Jouduit pidättelemään melko paljon ratsuasi, vaikka vain kävelitte uralla. Rory tuntui kuumahkolta ja melko kärsimättömältäkin, se olisi ilmeisesti halunnut heti hyppäämään. Aloit siis tehdä kehotuksestani voltteja aluksi käynnissä, sitten ravissa. Rory painoi melko kovasti kädelle, eikä suostunut millään kulkemaan pohkeen ja ohjan välissä. Nyt se vain liirasi eteenpäin kuin mikäkin sika. Käskin sinun tehdä pidätteitä paljon, antaa enemmän pohjetta, ja tehdä runsaasti kaarevia uria. Näin ollen Rory joutui käyttämään takaosaansa, ja se taipuikin ihan kiitettävästi. Lisäksi ponin kaula oli mukavasti kaarella, samoin kuin takajalatkin polkivat hyvin alle. Kerroit, ettei Rory pahemmin välitä kouluratsastuksesta, joten jätimme pahimmat treenaukset koulupuolella sitten siihen. Käskin sinun nostaa laukan, ja alkaa heti säätelemään sitä, Rory kun vaikuttaa melko kärsimättömältä tapaukselta. Laukan pituus oli hyvä, mutta keskilaukka meni vain nelitahtiseksi. Kokoa paremmin etuosasta, istu itse keskellä satulaa, äläkä heitä ohjia pois. Lopulta tulikin hyvä laukan askellus, johon tyytyväisenä käskin teidän siirtyä käyntiin.
Sitten aloitimmekin puomisarjasta. Rory heitteli julmetusti päätään ennen ensimmäistä maapuomia, mutta pysyi silti hyvin hanskassa. Teidän maapuominne menivät erittäin hyvin, nyt sinun istuntasikin oli paljon parempi. Rory puhkui tyytyväisyyttään, joten käskin teidän nyt tulla ravissa noin viisikymmentä senttiselle ristikolle, ja jatkaa sen jälkeen vasempaa laukkaa. Ratsusi vaikutti melko kuumuvalta, mutta oikeanlaisella istunnalla sekä tiukalla ohjasotteella ponisi pysyi tahdissa, hyppäsi hienosti ja jatkoi pehmeää laukkaamistaan. Nyt käskin sinun tulla esteelle vasemmassa laukassa mutta jatkaa oikeaa laukkaa esteen jälkeen toiseen suuntaan. Rory meinasi pulikoida vastaan, mutta tiukilla avuilla jatkoikin oikealla, sekä vaihtoi vielä laukan. Nyt ohjasin teidät noin 60 centtiselle pystylle, jonka takana oli suhteutetulla välillä toinen samanlainen. Rory meinasi lähteä pöksyistään, mutta pysyi jälleen kerran kiitettävästi hallinnassa, hyppäsi hyvällä kaarella ensimmäisen, mutta valitettavasti pudotti toisen puomin. Tässä ongelmana oli pikemminkin askeleiden väärin laskemiset, kuin itsevarmuuden puute. Ohjasin teidät taas uudestaan ensimmäiselle esteelle, joka ylitettiin vauhdikkaasti, väliin tuli tasasn neljä askelta, ja sitten toinen este hypättiin juuri sopivalta etäisyydeltä.
Pienen kävelemisen aikana olin korottanut esteitä korkeammiksi, matalin oli 70 cm, korkein puolestaan 120 cm. Rory vaikutti nyt erittäin innokkaalta, mutta hieman rauhallisemmalta. Ensimmäisenä vuorossa oli seitsemänkympin pysty, sen jälkeen hienon kaaren jälkeen okseri. Ratsusi oli hyvin innoissaan, laukkasi korvat hörössä esteelle mutta ylitti sen ehkä hiukan kaukaa. Siitä välittämättä Rory loikkasi okserin erittäin hyvin, ilman ongelmia askelien kanssa. Koska tämä hyppy oli ihan sujuva, käskytin teidät sarjalle, joka koostuu hiukan korkeammasta pystystä, sekä sianselästä. Rory tuli juuri keskelle estettä, kuten oli tarkoituskin, teki yhden laukka-askeleen esteiden väliin, ja ponkaisi sianselän yli. Tämä oli niin loistava lähestyminen, että jatkatin teidät taas vain suoraan trippelille. Rory kuitenkin jostain syystä ei pitänyt pituusesteestä, vaan veti liinat kiinni. Huomasin kuitenkin heti, että lähestyminen esteelle tuli aivan liian jyrkässä kaaressa. Olit kenties itsekin hieman epävarma. Nyt otimme uudestaan esteen, paremmalla lähestymisellä, isommalla vaihteella. Rory polki kovasti alleen, ja oiken lensi ilman poikki. Olin tyytyväinen, mutta halusin teidän vielä ylittävän muutaman esteen, kuten vesihaudan ja korkean pystyn. Ensimmäisellä esteellä Rory hyppäsi kamalan korkealle, mutta selvisi rimaa hipoen toiselle puolelle. Pysty puolestaan ylittyi melko läheltä. No, viimeinen uusiksi. Tällä kertaa pidit itse askeleet sopivina, eikä orille jäänyt siten ollenkaan tilaa venkuiluun. Nyt käskin hidastaa raviin, ja kiittää ponia, tunti meni kerrassaan loistavasti! Muista vaan edelleenkin lisätä varmuutta, ja varmistaa oikea vauhti ja hyvä lähestyminen." |